Punajuurisuklaakakku2.jpg

Meillä ollaan vähän urheiluhulluja. Ihan oli pakko taas leipoa olympiakakku kisojen alkamisen kunniaksi. Oikeastaan sain näin syyn toteuttaa mieleeni pälkähtäneen idean kehitellä oma punajuurisuklaakakku. En ollut koskaan tehnytkään vastaavaa kakkua, mutta kuullut olin kyllä sen erinomaisuudesta. Täytyy sanoa, että tuli mehevä ja herkullinen kakku! Ja helppo ja nopea tehdä. Tätä tulee helposti tehtyä uudelleenkin. Kuorrute on kaapin perukoilta löytynyttä valmiskakunkuorrutetta. Ei ollenkaan verrattavissa aitoon suklaakuorrutteeseen tai kermavaahtoon. Mutta hyvin teki kauppansa näinkin. Mainittakoon vielä, että itse maistoin kakussa aavistuksen punajuuresta, mutta muut eivät. :)

Punajuurisuklaakakku4.jpg


PUNAJUURISUKLAAKAKKU

halk. n. 16 cm vuokaan


60 g tummaa suklaata

50 g voita

1 1/4 dl vehnäjauhoja

1/2 dl mantelijauhoa

1 1/4 dl sokeria

3/4 dl tummaa kaakaojauhetta

1 tl soodaa

1 1/2 dl (raaka)punajuuriraastetta

1 dl maustamatonta jugurttia

2 munaa


Palastele suklaa ja voi kattilaan tai pikku kulhoon ja sulata ne varovasti levyll√§ tai mikrossa. Sekoita puuhaarukalla toisessa kulhossa vehn√§jauho, mantelijauho, sokeri, kaakaojauhe ja sooda. Sekoita joukkoon punajuuriraaste ja jugurtti, sitten voi-suklaaseos ja lopuksi munat. √Ąl√§ vatkaa vaan sekoita vain tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina leivinpaperoituun ja voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla (kyps√§, kun tikkuun ei j√§√§ taikinaa). Anna kakun j√§√§hty√§ hyvin.

Punajuurisuklaakakku5.jpg

Mitenkähän mun mitalikakkulupauksen kanssa käy, jos kovin alkaa mitaleita puskea Suomeen... ;D 

Joka tapauksessa jännittäviä hetkiä olympiakisojen parissa ja toivotaan huippuja suorituksia suomalaisille jos muillekin! <3