tyrnitiikeri6.jpg

Sain aatoksen kokeilla Biokian tuotteista tyrnitiikerikakkua. Kakkuun käytin tyrnijauhetta ja kuorrutteeseen 100% tyrnitäysmehua, sokeroimattomia tuotteita molemmat. Tyrnin makuhan on aika voimakas ja jakaa varmasti myös mielipiteitä. Voisikin sanoa, että jos persoonallista mutta herkullista kakkua haluaa, kannattaa kokeilla tätä. Me tykättiin tästä kaikki. Oon tehnyt kakkua kaksi kertaa ja ensimmäisellä kerralla kokeilin kuorrutusta, jossa oli myös voita. Se oli tuoreeltaan ihanaa, mutta en tykännyt siitä enää pakastamisen jälkeen, siksi päädyin yksinkertaiseen tomusokeri-tyrnimehu -kuorrutteeseen. Mutta kuorrutehan ei ole ollenkaan välttämätön.

tyrnitiikeri2.jpg

Tein ensimmäistä kertaa kahden raidan tiikerikakun.


TYRNITIIKERIKAKKU

1 kakku 2 litran vuokaan


250 g voita

2 1/2 dl sokeria

4 munaa

2 tl vanilijasokeria

4 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1/2 dl Biokian tyrnijauhetta

2 rkl kermaa tai maitoa

3 rkl tummaa kaakaojauhetta

1 rkl kermaa tai maitoa


Kuorrute:

3 dl (180g) tomusokeria

4 rkl Biokian tyrnitäysmehua + tilkka vettä


Käytä huoneenlämpöisiä raaka-aineita. Voitele ja korppujauhota 2 litran kakkuvuoka. Vaahdota voi ja sokeri hyvin (n.10 minuuttia). Lisää munat yksitellen samalla reippaasti vatkaten. Yhdistä vehnäjauhot, vanilijasokeri ja leivinjauhe ja lisää ne sihdin läpi vaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Ota n. 1/3 taikinasta eri kulhoon ja lisää siihen kaakaojauhe + 1 rkl kermaa tai maitoa ja sekoita tasaiseksi. Lisää 2/3 taikinaan tyrnijauhe + 2 rkl kermaa tai maitoa ja sekoita massa tasaiseksi. Levitä massat kerroksittain kakkuvuokaan. Jos haluat kaksi raitaa, laita pohjalle ensin 1/3 vaaleaa taikinaa, sitten 1/2 tummaa taikinaa ja jatka samalla tavalla. Päällimmäiseksi tulee vaalea kerros. Voit painaa lopuksi lusikan kapean pään vuoan pohjaan asti ja pyöräyttää kierroksen lusikka vuoan pohjassa. Raitaan/raitoihin tulee näin kaunis kuvio. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla 50-60 minuuttia. Tarkista kypsyys coctailtikulla. Anna kakun jäähtyä.

Valmista kuorrute sekoittamalla tomusokeriin tyrnimehua sekä tarvittaessa hiukan vettä. Valuta kuorute jäähtyneen kakun päälle ja anna jähmettyä ennen leikkaamista.


tyrnitiikeri5.jpg.jpg