suklaamoussekakku.jpg

Meillä oli pääsiäisen aikaan kylässä mm. kummityttöni, jolla sattui sopivasti synttäritkin samaan aikaan. Tein synttäriherkutteluun tätä suklaamoussekakkua, josta tykkäsinkin tosi paljon. En ole ollut mikään suklaajuustokakkujen paras ystävä, koska minulla on tullut niistä nopeasti äklö ja tunkkainen olo. Tästä kakusta sellaista oloa ei tullut, vaikka suklaata kakussa oli melkoinen määrä. Kakku oli lisäksi ihanan pehmeää ja suussasulavaa. 

Kakun alkuperäinen ohje on Leivotaan -lehdestä 3/2017, mutta halusin tehdä kakkuun kostean brownies-pohjan, jonka olen aiemmin bongannut Tarulta Taikakakuista. Moussenkin ohjetta muutin hieman, jotta sain käytettyä ylijäämäranskankermat jääkaapista. Ihanaa kakkua!

suklaamoussekakku2.jpg

Tässä näkyy, miten ihanan pehmoista kakku on. 


TOFFEINEN SUKLAAMOUSSEJUUSTOKAKKU

22-24 cm irtopohjavuokaan


Brownies-pohja: 

125 g voita 

75 g tummaa suklaata 

2 dl sokeria 

hyppysellinen suolaa 

1 tl vaniljasokeria 

2 kananmunaa 

2 dl vehnäjauhoja 


Pohja kannattaa valmistaa hyvissä ajoin jääkaappiin kylmettymään, kun se on kunnolla kylmä sen saa parhaiten irti vuoasta ja sitä on helpompi siirrellä.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (24cm) pohjaan ja voitele vuoan reunat. Sulata voi mikrossa tai levyllä. Lisää kuumaan voihin tummasuklaa paloiteltuna ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa on sulanut. Jos haluat nopeuttaa sulamista voit varovasti käyttää seosta mikrossa tai levyn jälkilämmössä pienia aikoja kerrallaan. Lisää seuraavaksi joukkoon sokerit ja suola. Sen jälkeen munat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina 24cm vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia. Jätä pohja jäähtymään ja kylmenemään jääkaappiin. 

Kun pohja on kylmä, irrota veitsellä varovasti pohja irti ja nosta pohja tarjoilulautaselle. Laita irtopohjavuoan reuna brownies-pohjan ympärille tai leikkaa irtopohjavuoan sisään pienempi kakkupohja, joka jää valmiissa kakussa piiloon.


Suklaamousse:

3 liivatelehteä

400 g maitosuklaata

80 g ranskankermaa

250 g mascarponetuorejuustoa

400 g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl vispikermaa

tilkka vettä

80 g toffeetäytteisiä suklaanappeja


Koristeluun:

80 g toffeetäytteisiä suklaanappeja

vadelmia, hedelmiä tms.


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata paloiteltu maitosuklaa ja anna vähän jäähtyä. Vatkaa mascarpone, tuorejuusto ja ranskankerma yhteen kulhossa. Vatkaa kerma kiinteäksi vaahdoksi toisessa kulhossa. Vatkaa sulatettu suklaa tuorejuustoseokseen, kääntele sekaan myös kermavaahto. Kiehauta vesitilkkanen. Liota siihen kevyesti puristellut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana suklaaseoskeen vatkaten samalla reippaasti. Lisää massaan paloitellut toffeesuklaat. Levitä mousse tasaisesti irtopohjavuokaan pohjan päälle ja nosta jääkaappiin vähintään viideksi tunniksi tai yön yli. 

Ota kakku jääkaapista juuri ennen tarjoilua. Irrota kakku vuokasta veitseä apuna käyttäen ja koristele rennosti.


suklaamoussekakku3.jpg


Mums...