jouluhalko3.jpg

Tein joulumyyjäisiin jälleen muutaman pätkän koivuhalkoja. Viimevuotiset löytyy täältä.  Ainut hankaluus näissä on leikkaaminen. Vaikka lisäsinkin aiempaan ohjeeseen verrattuna voin määrää, kuorrute on siltikin suklaasta johtuen kova leikattava ja lohkeilee helposti. Kannattaakin antaa halon lämmetä huoneenlämmössä ja paloiksi leikkaaminen kannattaa tehdä kuumennetulla veitsellä. Niin sen pitäisi sujua testini mukaan hyvin ja siististi. Näillä me ei itse nyt päästykään herkuttelemaan, mutta ehkä jonain vuonna. ;)

Meillä on 60 cm leveä uuni, joten tein isommalle pellille 1,5-kertaisen annoksen. Halosta saa helposti gluteenittoman käyttämällä gluteenittomia jauhoja. Alkuperäinen ohje on Kotiliedestä.


KOIVUHALKO


Pohja:


4 munaa

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

½ tl leivinjauhetta


Täyte:


n. 200 g luumumarmeladia


Kuorrute:


200 g valkosuklaata

2 rkl voita

tummaa suklaata muutama pala



Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi seuloen munavaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa 7-9 minuuttia. Kumoa levy sokeroidun leivinpaperin päälle tasaiselle alustalle. Poista paperi ja levitä pinnalle luumusosetta. Kääri rullaksi. Sulata valkosuklaa ja voi mikroaaltouunissa. Anna hieman jähmettyä. Levitä seos kääretortun päälle ja korista pinta sulatetusta tummasta suklaasta tehdyillä raidoilla.


jouluhalko.jpg