mokkakakku3.jpg

Meillä on ollut tänä kesänä oikea kalastusbuumi. Lapset ovat innostuneet siitä ja itsekin olen. Taitaa mieskin vähän olla. :) Me muut on ongittu mato-ongella, mutta naapurin setä on ottanut vanhimman lapsen oppiinsa. Ovat moottoriveneellä käyneet tarkistamassa katiskoja ja uistelleet. Meille on tullut saalistakin: hauki, kuha, ahvenia ja pari särkeä. Kaikki on paistettu ja syöty. Ihan mahtava, miten lapset ovat innolla syöneet kalastamansa pikku kalat! (Aina kun ei kaikille tahdo kala maistua.) :D Naapuriin leivottiin kiitokseksi tätä yhtä suosikkikakkuamme. Kiitos A:lle! :)

Toinen kakku paistettiin samalla pakkaseen odottamaan vieraita. ;)


MOKKAKAKKU

(2 kakkua)


500 g voita

500 g sokeria

6 munaa

10 dl vehnäjauhoja

4 tl leivinjauhetta

n. 2 dl pikakahvijauhetta

4 tl vanilijasokeria

1 dl kermaa tai maitoa


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Jauha pikahahvijauhetta hienommaksi esim. kaulimella leivinpaperin välissä tai pussissa. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi kerma ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuhin (ja jauhotettuihin) kakkuvuokiin ja paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 60 minuuttia. Varmista kypsyys. Anna valmiiden kakkujen olla vuoassa muutama minuutti ennen kumoamista. Jäähdytä kakut. Kakut voi halutessaan kuorruttaa esim. kahvilla värjätyllä tomusokerikuorrutteella tai sulalla suklaalla.


mokkakakku.jpg