missisippi3.jpg

Meillä juhlistetaan vuoden viimeistä päivää tällä Missisippin mutakakulla. Ohje on Eve Palun Kakut ja Tortut kuin Tallinnan parhaassa paakaripuodissa -kirjasta. Kyseisestä kakusta näyttää olevan erilaisia versioita. Ensimmäistä kertaa tein nyt mitään näistä Missisippin versioista. Tässä kakussa todella herkullisen  "mudan" päällä on limeen vivahtava valkosuklaavaahto ja päällä tietenkin kermavaahtoa. Pohjalla on suklaakeksikerros. Mielenkiinnolla odotan kahvitteluhetkeä hetken perästä. :P Ohjetta kirjoittelen ensi vuoden puolella.

04/01/16 Tässä tulee resepti näin jälkijunassa sellaisena versiona kuin itse tein. Hieman poikkeuksia kirjan reseptiin. Sellainen huomio, että minulla ainakaan tuo kakkutaikina (eli tässä täyte) ei sopinut tuohon 20-senttiseen vuokaan kokonaan, kun en hoksannut tehdä leivinpaperikorotuksia. Uunissa kakku nousee melkoisesti, mutta laskee jäähtyessään.

 

MISSISIPPIN MUTAKAKKU VALKOSUKLAAVAAHDON KERA

(tarvittaessa gluteeniton)

halk. 20 cm irtopohjavuoka + leivinpaperikorotukset

 

Pohja:

100 g murennettuja suklaakeksejä (gluteeniton)

30 - 40 g voita sulana

 

Täyte:

200 g tummaa suklaata paloina

200 g voita

4 suurta munaa

1 ½ dl sokeria

2 dl kuohukermaa

 

Valkosuklaavaahto:

½ dl limettimehua

1 keltuainen

2 rkl sokeria

100 g valkosuklaata paloina

2 dl kuohukermaa

 

Päälle:

2 dl vispikermaa

50 g tummaa suklaata

 

Sekoita murennetut suklaakeksit ja sula voi. Painele ne leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle esim. lusikalla. Tee vuokaan leivinpaperista myös korotetut reunat! Nosta jääkaappiin.

 

Sulata voi, lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Vaahdota munat ja sokeri. Laske kierrosnopeutta, lisää kerma ja vatkaa kevyesti sekaisin. Sekoita yhteen voi-suklaaseoksen kanssa ja kaada vuokaan pohjan päälle. Paista 180 asteisessa uunissa alatasolla noin 45 minuuttia. Vahdi ettei kärähdä loppupaistossa. Anna jäähtyä kokonaan. Tasoita jäähtyneen kakun pinta veitsellä ja pane kakku takaisin vuokaan.

 

Pane valkosuklaa vesihauteeseen sulamaan. Sekoita keltuainen, sokeri ja limettimehu kattilassa ja kuumenna keskilämmöllä koko ajan sekoittaen noin 85-asteiseksi, kunnes seos alkaa sakeutua. Sekoita valkosuklaan joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut. Vaahdota kerma ja sekoita varovasti suklaaseokseen. Kaada vaahto vuokaan tumman suklaakakun päälle ja pane vuoka vähintään kolmeksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

 

Valmista sillä välin suklaalastut. Sulata suklaa. Kaada sula suklaa kovalle pinnalle (esim. marmorilevylle tai uunipellin pohjalle) ja levitä lastalla ohueksi kerrokseksi. Anna jäähtyä viileässä. Kun suklaa on jähmettynyt mutta vielä pehmeää, työntele siitä veitsellä kiharaisia lastuja tai höylää juustohöylällä. Pane lastut jääkaappiin kovettumaan.

 

Vaahdota kerma (ja sokeri) ja levitä kakun päälle. Koristele suklaalastuilla.

 

missisippi4.jpg

Tammikuu on perheessämme perinteisesti leipäkuukausi, jolloin herkuttelut rajoittuvat kyläily- ja vierashetkiin. Rajuja vieroitusoireita on luvassa, sen tiedän jo kokemuksesta. :P Mutta onpa mukava mieli, jos/kun selviää tammikuun loppuun! :) Lähinnä leipiä siis luvassa täällä blogissakin.

Olen pohdiskellut muutenkin eränäisiä asioita blogin pitämisen suhteen. Tämä ihana harrastus vie melkoisesti aikaa leipomisineen, kuvaamisineen ja postaamisineen. Harrastusta tärkeämpi on oma perhe, jonka en tahdo joutuvan kärsimään tästä ilostani. Juuri nyt rakkaat lapseni tarvitsevat enemmän aikaani. Siksi aion jatkossa leipoa vähemmän ja myös harventaa blogini päivityksiä. En myöskään vähiten terveellisyyssyistä. Haluan, että sokerin käyttömme vähenee reilusti. Mutta huoli pois, sokeria saamme varmasti jatkossakin ihan tarpeeksi! :D Toivon, että kun pesueeni hiukan vanhenee, voin taas keskittyä aktiivisemmin tähän harrastukseeni. :)

missisippi2.jpg

 

KIITOS KAIKILLE LUKIJOILLE JA BLOGITOVEREILLE KULUNEESTA VUODESTA SEKÄ OIKEIN IHANAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2016!