manteli-budapest5.jpg

Meillä aloteltiin 2-vuotissynttäreitä vähän etuajassa, kun ensimmäiset kummivieraat kävivät. <3 Tein kakuksi helpohkon, mutta ihanaakin ihanemman kakun. Ah, tämä on niin suusasulavan ihanaa, että menee parhaiden kakkujen joukkoon heittämällä. Ihan kaihomieli jäi, kun tämä loppui. :) Ohje on Leivotaan -lehden Helpot kakut -vihkosta. Siinä se oli mansikoilla, mikä on varmasti aivan yhtä ihanaa. Mutta koska mansikat anatavat vielä odottaa itseään, tein hedelmäisen version mandariineilla ja persikoilla. Makeaa ja raikasta yhtä aikaa.

 

MANTELI-BUDAPEST HEDELMILLÄ

n. 12 palaa

 

Pohja:

5 valkuaista

1/2 tl sitruunamehua tai väkiviinaetikkaa

3 dl sokeria

1 1/2 dl mantelirouhetta (käytin mantelilastuja, puristele hieman pienemmäksi)

2 rkl Maizena-tärkkelystä

 

Täyte:

n. 3 dl vispikermaa

2 tölkkiä mandariinilohkoja sokeriliemessä (312g/tölkki), valuta

1 tölkki persikanpuolikkaita (410g/tölkki), valuta

 

Koristelu:

n. 2 dl vispikermaa

pari mandariinia

n. 50 g sulatettua suklaata

tomusokeria

sitruunamelissan lehtiä

 

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Piirä lautasen avulla kolmelle leivinpaperille jokaiselle yksi halkaisijaltaan 22-24 cm ympyrä. Käännä paperi, ympyrät näkyvät riittävästi paperin läpi.

Vaahdota valkuaiset ja mehu/etikka niin kovaksi, että voit kääntää kulhon ylösalasin. Lisää sokeri vähän kerrallaan, vatkaa matalalla nopeudella. Kääntele lastalla mukaan mantelirouhe (tai -lastut) ja Maizena. Levitä tai pursota marenki leivinpapereille piirretyille ympyröille.

Paista marenkiympyrät yksi kerrallaan uunin alimmalla tasolla n. 20 minuuttia (paistoin reilu 20min) tai kunnes pohja on kauniin värinen. Anna jäähtyä.

Vaahdota kerma ja levitä sitä ensimmäiselle kakkupohjalle. Valuta tölkkimandariinit ja levitä me kerman päälle. Nosta toinen marenkilevy päälle, levitä kermaa ja paloittele valutetut persikat kerman päälle. Nosta viimeinen pohja päällimmäiseksi.

Sulata suklaa ja spritsaa sitä päällimäisen levyn päälle. Nosta hetkeksi jääkaappiin, jotta suklaa jähmettyy. Puuteroi kakku tomusokerilla. Vaahdota kerma ja pursota siitä koristeita kakun reunoille ja keskelle. Asettele mandariinilohkoja ja sitruunamelissan lehtiä koristeeksi.

manteli-budapest2.jpg