mango-passion%20brita3.jpg

Tein äitienpäiväksi Suklaapossun mango-passion Britakakkua, josta täydellisen version näette tuolta Suklaapossun sivulta. Tein kakun hieman eri tavalla kuin Suklaapossu. Paistoin pohjan jo hyvissä ajoin pakkaseen. Itse asiassa tätä piti tarjota aiemmin vieraille, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun epäilin, ettei pohja ollut täysin kypsä. (Olen muistini mukaan yhden ainoan kerran syönyt aiemmin Brita-kakkua ja se maistui raa´alle!) Paistoin pohjan pellillä (n. 34x33cm) eli hieman pienemmällä, mitä Suklaapossun ohjeessa neuvottiin. Se ei mielestäni ollut suuri ongelma, paitsi paistoajan arviointi oli hankalampaa. Paistoin muistaakseni 35-37 min. Marengin rapeus ei kärsinyt pakastamisesta, vaan pohjan olisi voinut syödä ilman kokoamistakin. Oli niin ihanaa! :P

Pohja ei loppujen lopuksi ollut edes raaka, ehkä ihan hiukan jostakin kohdin, mutta ei vaikuttanut makuun. Jouduin hieman askartelemaan pohjan kanssa, koska olin leikannut sen pakkaseen kahtia. Nyt leikkasin pohjista kolme erikokoista rengasta leikkaa-liimaa -systeemillä. Tuohan ei näytä tietenkään niin kivalta kuin kolmessa eri vuoassa paistetut pohjat, koska leikkauspinta on näkyvissä.

mango-passion%20brita2jpg.jpg

Kokosin kakun edellisenä päivänä, jotta se olisi aamulla valmiina. ;) Marengin takia se olisi ollut parempi täyttää hetki ennen tarjoamista, koska nyt marenki ehti aika lailla sulaa välikerroksista. Mutta kakku oli tosi hyvää ja ihanaa ja kivan erilaista siihen nähden, mitä on totuttu syömään. Mangotuorejuustokerma oli erityisen ihanaa, sitä voisi käyttää muihinkin kakkuihin. Passionhedelmä ei sen sijaan noussut niin suureen suosioon, että tulisin sitä kovin ahkerasti käyttämään jatkossa. Mutta tähän kakkuun se kuului. Sihtasin muuten Suklaapossun vinkistä passionhedelmän siemenet pois kakun sisäosista ja käytin pelkkää mehua. Koristelussa käytin karambolaa ja vispikermaa. Mintun lehtiäkin olin ostanut tätä kakkua varten, höh, mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa!!! :P

Ohjeen ja vinkit olen kopsannut suoraan Suklaapossun sivuilta, joten suuret kiitokset Suklaapossu! <3

 

MANGO-PASSION BRITAKAKKU
 
Kolmeen n. 21 cm irtopohjavuokaan tai noin 35 x 40 cm uunipellille
 
Pohja:
150 g voita huoneenlämpöisenä
1.25 dl sokeria
4 keltuaista
2.5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1.25 dl maitoa

Marenkikerros:
4 valkuaista 
2 dl sokeria 

Täyte:
200 g Valio Viola® mango tuorejuustoa
2 dl Valio kuohukermaa
2-3 passionhedelmän sisus

Koristeeksi:
mintun lehtiä
tomusokeria 
passionhedelmän lihaa
 
Ohje:

Tee pohja. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen joukkoon koko ajan vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe sekä vaniljasokeri. Lisää ne vuorotellen taikinan joukkoon maidon kanssa varovasti käännellen. Aloita ja lopeta jauhoilla.

Voitele hyvin kolme n. 21 cm irtopohjavuokaa ja jauhota esimerkiksi vehnäjauhoilla. Jaa pohjataikina vuokiin ja levitä tasaiseksi kerrokseksi vuokien pohjalle. Taikinaa ei tarvitse levittää aivan reunoihin asti, sillä taikina kyllä leviää uunissa. Laita vuoat syrjään odottamaan. Valmista marenki. Vaahdota valkuaisia. Kun valkuaiset alkavat vaahdota, lisää sokeria 1 rkl kerrallaan valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on paksua ja kiiltävää. Levitä valkuaisvaahto pohjataikinoiden päälle. 

Paista 175-asteissa uunissa noin 25-30 minuuttia, kunnes pohjat ovat kypsiä ja marenki kauniin vaaleanruskea.

Anna pohjien jäähtyä kokonaan. Tee täyte. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuustoa lusikalla sekoitellen. Lisää tuorejuusto kermavaahdon joukkoon ja vatkaa kunnolla sekaisin.
 
Nosta alin pohja tarjoilulautaselle. Levitä täytteestä noin puolet alimman pohjan päälle. Halkaise passionhedelmä ja lusikoi hedelmälihaa täytteen päälle. Nosta toinen pohjapala päälle. Levitä loput täytteestä ja lusikoi pinnalle lisää passionhedelmää.

Nosta päälle vielä viimeinen pohjapala. Koristele tomusokerilla, passionhedelmän siemenillä ja mintun lehdillä.


Vinkit:
* Voit tehdä pohjan myös n. 35 x 40 cm uunipellillä. Huomaa, että paistoaika saattaa tällöin olla hieman pidempi, joten tarkkaile tilannetta. Leikkaa uunipellillä tehty pohja kolmeen yhtä leveään osaan, niin saat suorakaiteen muotoisen Britakakun.

* Britakakku on parhaimmillaan heti täyttämisen jälkeen, jolloin marenki on vielä rapsakkaa.

* Voit valmistella kakkupohjat jo etukäteen valmiiksi ja pakastaa ne heti, kun ne ovat jäähtyneet kunnolla. Suoraan pakkasesta otettujen pohjien käsittely on helppoa ja ne sulavat nopeasti.

* Passionhedelmän siemenet jäävät rapeiksi sattumiksi. Jos haluat kakun ilman kiviä, painele passionhedelmän lihaosa siivilän läpi ja käytä kakkuun pelkästään hedelmän mehu. Mehun määrällä pystyt säätämään kakun kirpeyttä ja passionin maun voimakkuutta.

Pienenä lisävinkkinä mainittakoon, että kakusta saa nätin näköisen myös niin, että paistaa kaikki pohjat hieman eri kokoisissa vuoissa. Itse käytin alimpaan pohjaan 21.5 cm vuokaa ja kahteen ylimpään 20 cm vuokaa. Ylimmäksi olisi sopinut hienosti myös vaikkapa 18.5 cm vuoassa paistettu pohjaosa.

mango-passion%20brita.jpg