SL708410-normal.jpg

Suklaapossun blogista löytyi ihana, todella herkullinen ja helppo omenapiirakan ohje täältä. Sitä oitis testaamaan, kun alkaa meidän pikku pikku pakkasestakin vierasvarat huveta. :) Minulla tästä tuli suorastaan torttu, koska tein sen hieman pienemmässä vuokassa kuin Suklaapossu oli tehnyt. Pikku pala piti jo maistaa. :P Juuri sellaista kuin kuvittelin: kosteaa, mehevää, maukasta, ihanan vanhan kahvilan suosikkitarjottava. Kermavaahto tai vanilijakastike tietysti sisältyisi hintaan. Kiitos Suklaapossu ihanasta ohjeesta! :) Olen muokannut hieman ohjetta "ei maidottomaksi", maidottoman ohjeen löydätte Suklaapossun blogista (linkki siis tuossa ylempänä). Vinkit on myös Suklaapossulta kopioitu. Paistoaika oli minulla kaksinkertainen, johtuen varmaan tuosta pienemmästä vuokasta (torttu siis paksumpi). Paistoin myös hieman alemmassa lämmössä. Epäilin jo, että kypsyykö lainkaan, mutta kypsyi eikä yhtään ollut kuiva pitkästä paistosta huolimatta. :)

 

MEHEVÄ OMENATORTTU
 
n. 19-20 cm irtopohjavuokaan
 
Taikina:
2 kananmunaa
1.25 dl öljyä   
1.25 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1.5 dl sokeria
0.5 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 

Päälle:
n.4 pientä hapanta omenaa
1.5 dl kaurahiutaleita 
50 g voita sulatettuna
0.5-0.75 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Ohje:
Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa. Kaada taikina piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle. Kuori ja lohko omenat (tai makusi mukaan muita hedelmiä/marjoja). Lado omenanpalat pohjan päälle. Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon margariinia, sokerit ja kanelia. Tämän voit tehdä samassa kulhossa missä teit taikinankin. Ripottele kauraseos omenalohkojen päälle ja laita koko komeus uuniin. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 1 tunti. Kannattaa jo hyvissä ajoin kokeilla kypsyyttä tikulla. (Suklaapossun ohjeessa (22 cm vuoassa) paisto 180 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea eli n. 30-35 minuuttia.)

Suklaapossun Vinkki: 
* Saat pellillisen piirakkaa, kun teet taikinan kolminkertaisena. Käytä korkealaitaista peltiä, sillä piirakasta tulee todella muhkea!

* Voit säädellä kauramurupäällisen sokerin määrää omenoiden happamuuden mukaan. Happamille omenille hieman enemmän sokeri ja ei-niin-happamille riittää vähempi. Suosittelen kuitenkin piirakkaan happamia omenia. Niistä tulee eniten makua ja ne sopivat muuten miedon makuiseen pohjaan hyvin.

* Pohja on itsessään miedohkon vaniljan makuinen. Jos haluat, voit maistaa sitä vaikka kardemummalla tai ylimääräisellä kanelilla. 

* Kokeile piirakkaan myös muista marjoja tai hedelmiä 
 

SL708416-normal.jpg