jauhelihapekonipiiras-normal.jpg

Tämä on ruokaisa piiras. Jauhelihan ja pekonin lisäksi reilusti paprikaa, jota vähensin itse roimasti, ja vähän muutakin. Huomioitavaa, että taikinaa ei tule kuin tuo ristikko piiraan pintaan. Ohje on Kotileipurin Lämpimäiset -korteista.

 

JAUHELIHA-PEKONIPIIRAS

 

 Taikina:

3 dl vehnäjauhoja

125 g voita

5 rkl vettä

 

Täyte:

500 g jauhelihaa (itse käytin 400 g)

100 g pekonia (käytin n.140 g)

1 sipuli

3 paprikaa (käytin reilun paprikan)

1-2 tl suolaa

2 tl meiramia

2 tl basilikaa

2 rkl viinietikkaa

2 dl vettä (vähensin hiukan)

1 1/2 dl ranskankermaa

(Itse lisäsin vielä kananmunan, sillä täyte oli aika vetistä.)

 

1. Mittaa jauhot kulhoon tai monitoimikoneeseen. Lisää rasva nokareina sekä vesi.

2. Sekoita nopeasti sileä taikina. Painele siitä pyöreä kakku ja pane jääkaappiin muoviin kietaistuna täytteen valmistumisen ajaksi.

3. Leikkaa pekoni suikaleiksi (käytin itse valmiita kuutioita) ja ruskista paistinpannussa jauhelihan kanssa.

4. Hienonna sipuli ja sekoita joukkoon.

5. Leikkaa paprikat kuutioiksi ja lisää lihatäytteeseen. Mausta suolalla, meiramilla, basilikalla, viinietikalla ja vedellä. Hauduta 5 min ja sekoita sen jälkeen ranskankerma joukkoon.

6. Kaada lihaseos voideltuun matalareunaiseen vuokaan (halk. 25cm). Pohjalle ei tule taikinaa.

7. Kauli taikina 2 mm paksuksi. Leikkaa siitä n. 1 cm leveitä suikaleita ja tee niistä ristikko täytteen päälle ja reunan ympäri.

8. Voitele taikina munalla (jos haluat, että paistojälki on kauniimpi).

9. Paista 200 asteessa n. 30 min.