Vieraiden kunniaksi vedettiin tänään puhtaat matot pirtin lattialle jo viikkoa ennen juhannusta. Tuli ihan juhannusjuhlatunnelma omaan mieleen. smiley Tämä kakkukin sopisi hyvin juhannukseen. Kokeilin mansikan ja limen yhdistämistä, mistä olin kuullut pelkkää hyvää. Vaikka en olekaan mikään juustokakkumestari, tämä kakku osui maultaan ja koostumukseltaan ainakin lähelle naulan kantaa. Koristelukin on aika kesäinen. smiley Sain vihdoin kokeiltua päivänkakkarasilikonimuottia, jonka hankin jokin aika sitten. Reseptiä laitan taas, kunhan sopivaa saumaa löytyy...

MANSIKKA-LIMEHYYDYKEKAKKU

Pohja:

200 g kaurakeksejä
75 g voita

mansikoita
 
Täyte:


5 liivatetta
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g maitorahkaa
200 g valmista vanilijakreemiä (n. 50 g jauhetta ­+ 1 ½ dl vettä)
1 dl tomusokeria
½ dl lime-sitruuna mehujuomaa
1 limen raastettu kuori
 
Kiille:

2 ½ dl lime-sitruuna mehujuomaa
2 ½ liivatetta

Murskaa keksit muruiksi (esim. kaulimella muovipussissa). Sulata voi ja sekoita keksimurujen kanssa. Painele irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle. Nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Halkaise mansikat ja asettele ne pohjan päälle. Jätä reunoille 1-2 cm tyhjää tilaa, siis ilman mansikoita.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese ja raasta limen kuori. Valmista vanilijakreemi.  Vatkaa kerma vaahdoksi. Jätä hiukan löysäksi, jotta jää vatkautumisvaraa, kun sekoittelet muita aineita joukkoon. Lisää muut aineet, paisti liivate, kerman sekaan. Tuorejuustoa kannattaa notkistaa hieman esim. lusikalla ennen massaan lisäämistä. Kiehauta tilkka vettä tai limemehua kattilassa, nosta kattila levyltä ja sulata liivatteet siihen. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää sitten kermamassaan ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Kaada täyte mansikoiden päälle kakkuvuokaan. Tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja.

Valmista pintakiille. Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 5 minuuttia. Kiehauta mehu ja liota liivatteet siihen. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Jos kiille on yhtään liian kuumaa, täytemassa sekoittuu rumasti kiilteeseen.  Anna kiilteen hyytyä jääkaapissa taas pari tuntia. Irrota kakku vuoastaan veitsen terällä tai paletilla kiertäen.

yes

Kakun keksipohjan päälle puolitin mansikoita. Hyytelö päällä on lime-sitruunamehujuomaa liivatteen kera.