suklaapiirakka.jpg

Tein isommalle vierasjoukolle helppoa ja nopeaa suklaapiirakkaa. Pohjan muokkasin kinderpiirakan pohjasta kahviseksi ja vähensin myös sokeria. Kuorrutteen määrät laitoin omasta päästä. Tykkäsin tästä niin, että seuraavalla suklaapiirakkakerralla teen kyllä samaa. Pohja on sopivan kosteaa ja mehevää. Tein itse isolle pellille 1,3 -kertaisen annoksen, mutta alla olevan ohje on peruspellille.


KAHVINEN SUKLAAPIIRAKKA

(pellillinen)


Pohja:

5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kahvia
300 g sulatettua voita
4 munaa

Sekoita sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään. Keitä kahvi ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja hämmennä puuhaarukalla tms. kuivien aineiden joukkoon. Lisää lopuksi munat yksitellen taikinaan välillä sekoittaen. Paista pohja 200 asteessa, noin 30-35 min. Anna jäähtyä.


Kuorrute:

n. 5 dl tomusokeria

2 tl vanilijasokeria

3 1/2 rkl tummaa kaakaojauhetta

85 g voita sulana

1/2 dl kahvia


Mittaa ainekset kulhoon ja vatkaa ne vatkaimella hyvin sekaisin. Levitä jäähtyneen piirakan päälle.