minttusuklaat%C3%A4ykk%C3%A4ri.jpg

Tein siskolleni syntymäpäiväkakuksi minttusuklaatäytekakun. Talviteema sopi hyvin koristeluksi näin tammikuussa. Täytyy sanoa, että kakku oli ihanaa, mutta myös todella makeaa. Vähempikin makeus riittäisi, joten ensi kerralla jättäisin osan suklaasta pois. Pohjana kakussa oli tumma sokerikakkupohja, jonka tein Kinuskikissan ohjeella, löytyy täältä. Täytteen ja kuorrutteen ohjeen löysin Kotilieden isosta leivontakirjasta. Kuorrutteen halusin reunalta rosoiseksi, joten vähän sorkin sitä lusikalla / haarukalla.

minttusuklaat%C3%A4ykk%C3%A4ri3.jpg

 

TUMMA SOKERIKAKKUPOHJA

(20 cm vuokaan leivinpaperilla korotetuilla reunoilla tai isompaan vuokaan (22-23 cm) jos haluaa matalamman pohjan)


4 huoneenlämpöistä munaa
sokeria

n. ½ dl kaakaojauhetta
vehnäjauhoja
perunajauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

 

Ota esille kaksi samankokoista lasia. Riko munat toiseen lasiin. Kaada toiseen lasiin saman verran sokeria. Kaada sokeri kulhoon. Mittaa tyhjentämääsi lasiin edelleen munien kanssa yhtä paljon jauhoja. Laita lasin pohjalle n. ½ dl kaakaojauhetta. Mittaa loput jauhot siten, että vehnäjauhoja tulee 50-75 % ja loput perunajauhoja. Laita päälle 1 1/2 tl leivinjauhetta ja sekoita lusikalla jauhot keskenään. Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa hyväksi vaahdoksi. Siivilöi jauhot munavaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen. Tee sekoittaminen varovaisesti. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n. 40 minuuttia. Varmista kypsyys cocktailtikulla. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen. Anna jäähtyä.

 

 

Kostutus:

reilu 2 dl kaakaota


 

Täyte:

(laitoin kolmeen väliin)

 

4 liivatetta

100 g minttutäytesuklaata

250 g minttukrokanttisuklaata

5 dl vispikermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

tilkka vettä


 

Kuorrutus:

200 g tummaa suklaata

1 1/2 dl kermaa


 

Valmista kostutuskaakao jäähtymään. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Rouhi minttutäytesuklaa. Paloittele minttukrokanttisuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Vaahdota kerma. Vatkaa kerman sekaan pehmitetty tuorejuusto, lisää sitten minttutäytesuklaarouhe ja sulatettu krokanttisuklaa koko ajan sekoittaen. Kiehauta tilkka vettä, sulata liivatteet siihen ja kaada ohuena nauhana massan sekaan koko ajan vatkaten.

Leikkaa kakkupohja neljään (jos korkea kakku) osaan. Kelmuta irtopohjavuoka ja aseta tasaisin (paiston aikana pohjalla ollut osa) kakkupohja vuoan pohjalle. Kostuta kaakaolla ja levitä 1/3 täytteestä levylle. Jatka näin toinen ja kolmas kerros. Lisää lopuksi pohja, kostuta sekin. Käännä kelmun reunat kakun päälle ja anna jähmettymään jääkaappiin pariksi tunniksi.

Kumoa kakku kakkupahville ja leikkaa pahvin reunat juuri kakun alareunaa myöten. Aseta kakku ritilälle kuorruttamista varten. (Jos sinulla ei ole kakkupahvia ja ritilää, voit myös kumota kakun tarjoilualustalle ja työntää leivinpaperista leikattuja leveitä suikaleita kakun alle, jotka voit vetää kuorrutteen jähmettymisen jälkeen pois.)

Paloittele suklaa. Kuumenna kerma kattilassa kuumaksi, mutta ei kiehuvaksi. Lisää paloitellut suklaat ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut tasaisesti. Voit tarvittaessa käyttää kattilaa levyn jälkilämmöllä, jotta suklaa sulaa hyvin. Jäähdyttele kuorrutetta jonkin aikaa sievästi sekoitellen. Kaada kuorrute sitten kakun päälle ja reunoille. Tasoittele lastalla tai veitsellä. Nosta kakku jähmettymään jääkaappiin. Koristele haluamallasi tavalla.

 

minttusuklaat%C3%A4ykk%C3%A4ri.4jpg.jpg

 

Happy Birthday Eeva! <3