omena-unelmak%C3%A4%C3%A4retorttu2.jpg

Tein vieraita varten gluteenittoman ja laktoosittoman kääretortun tällä samalla ohjeella kuin aiemminkin. Täytteen tein tällä kertaa voista, joten maidotonta tämä ei nyt ole. Tosi herkullista kääristä meidän mielestä. :) 

Meillä pukkaa jälleen muuttoa (ehkä jopa viimeisen kerran!), joten pikkuisen pitempää taukoa bloginkin puolella luvassa. Samalla paikkakunnalla muutetaan tällä kertaa, joten ei tunnu niin mahottomalta tuleva operaatio kuin viisi kuukautta sitten. :D

 

OMENA-UNELMAKÄÄRETORTTU

Gluteeniton, laktoositon

 

Pohja:

4 munaa

1 1/4 dl sokeria

1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta

1/2 dl perunajauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

1/2 tl leivinjauhetta

sokeria leivinpaperille käännettäessä

 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää seos muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille tasaisesti. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla n. 7 minuuttia. (Varo ettei pala!) Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä.

 

Täyte:

150 - 200 g omenamarmeladia

150 g huoneenläpöistä voita (lakstoositon)

2 dl tomusokeria

1 rkl vanilijasokeria

 

Vaahdota voi ja sokerit kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Levitä rasva-sokerivaahto pohjan päälle. Levitä päälle marmeladi. Kääri pohja tiukalle rullalle leininpaperia apuna käyttäen. Nosta jääkaappiin jähmettymään ennen paloiksi leikkaamista.

omena-unelmak%C3%A4%C3%A4retorttu.jpg

Sitten laskiaispannarin tekoon! Hauskaa laskiaista ja pitkiä pellavia! :)