luumupiiras.jpg2.jpg

Tässä tulee piirasversio näistä luumupiiloista. Aivan ihanaa! Yksi suosikeistani ilman muuta. Taikinan sisällä on siis paksua luumukiisseliä ja kermakeko päällä kruunaa makuelämyksen. Kerma onkin mielestäni tärkeä osa kokonaisuutta. Vanilijakastike voi korvata sen hyvin. Tätä tarjottiin tänään sukulaisvieraille. :)

luumupiiras.jpg

 

LUUMUPIIRAS

(23-24 cm irtopohjavuokaan)

Taikina:

150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Luumutäyte:

400 g kuivattuja luumuja

4 dl vettä

4-6 rkl sokeria

2 rkl perunjauhoja + vettä n. 1/2 dl

Keitä luumut sokerivedessä pehmeiksi niin, että ne rikkoutuvat kunnolla. Sekoita perunajauho kylmään veteen ja kaada luumuseokseen. Sekoita ja kiehauta. Nosta jäähtymään.


Koristeeksi:

tomusokeria, kermavaahtoa ja kanelia

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet. Laita taikina muoviin käärittynä jääkaappiin tunniksi pariksi. Keitä kiisseli ja jäähdytä. Ota taikinasta hieman yli 1/3 erilleen kantta varten. Kauli kansitaikina levyksi leivinpaperin päällä ja paina siitä irtopohjavuoalla sopivan kokoinen kansipala. Nosta jääkaappiin kovettumaan, jotta on helpompi nostaa kanneksi. Painele loppu taikina leivinpaperilla vuoratun ja voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (n.3cm). Lusikoi luumutäyte pohjalle ja tasoita. Nosta kansi päälle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä. Irrota jäähtynyt piiras avaamalla irtopohjavuoan reunat. Koristele tomusokerilla, kermvaahdolla ja kanelilla.

luumupiiras.jpg3.jpg

 

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ JA ONNEA SUOMI!