SL705734-normal.jpg

Viime viikonlopun kesävieraita varten tein kaksi kappaletta kääretorttupohjia. Niistä oli näppärä pyöräyttää kahvipöytään tarjottavaa. Eri vieraille pikkuisen erilaisia, jotta pääsin kokeilemaan myös tuota Valion suklaakermaa, mitä en ollut vielä kokeillut aiemmin. Toiseen halusin ehdottomasti oikeaa kermaa. Väliin laitoin Valion mansikkarahkaa kermalla ja mansikkahillolla terästettynä sekä tietenkin mansikkaa. Aika perustarjottavaahan tämä on, ei kovin erikoista, mutta kuitenkin vähän kermaisempaa. ;D

 

MANSIKKAINEN KÄÄRETORTTU

 

Pohja:

4 munaa

1 1/2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi. Lisätään sihdin läpi keskenään sekoitetut jauhot ja sekoitetaan varovasti. Paistetaan leivinpaperoidulla uunipellillä 225 asteessa 8 - 10 minuuttia. Jäähdytetään.

 

Täyte ja päällys:

1 prk Valio mansikkarahkaa tai muuta

2 dl vispikermaa

1 rkl mansikkahilloa tai -marmeladia

mansikoita

2 1/2 - 3 dl vispi-, suklaa- tai mansikkakermaa

(Wiener Nougat crushia)

 

Vatkataan kerma, johon lisätään rahka ja hillo. Levitetään kääretorttupohjalle. Pilkotaan mansikoita päälle. Kääritään pohja rullalle. Kuorrutetaan kermalla ja koristellaan mansikoilla.

 

Yksinkertaista ja helppoa! :)

mansikkakermak%C3%A4%C3%A4ris-normal.jpg